Vastaitsenäistynyt Suomi jakautui karkeasti porvaristoon ja sosialisteihin, joiden kiivas ja raaka sota tammi-toukokuussa 1918 jätti syvät arvet Suomen kansaan.
Sodan syitä ja sen osapuolet
Vuonna 1905 Venäjän tsaarivallan alaisessa Suomen suuriruhtinaskunnassa puhkesi suurlakko, jota edelsivät mielenosoitukset useilla paikkakunnilla, muun muassa Tampereella ja Helsingissä. Ennen lakon alkua niin ruotsin- kuin suomenkielisetkin suomalaiset olivat vastustaneet keisarikunnan asettamaa Suomen venäläistämisohjelmaa, jonka myötä suomea ja ruotsia taitamattomia venäläisiä työllistettiin poliiseina. Suomalaiset vastustivat poliiseja ja santarmeja. Kun Venäjä lakkautti Suomen kaartin, joka oli Suomen sotaväen viimeinen yksikkö, ja suurlakko heikensi entisestään järjestysvaltaa, syntyivät ensimmäiset työväestön punakaartit sekä porvariston ja ylioppilaiden järjestyskaartit.
Vuonna 1917 Suomi sai Venäjältä perustuslaillisen autonomisen aseman. Venäjällä vallitseva kaaos, ensimmäisen maailmansodan vaikutukset ja tyytymättömyys kansalaisten keskuudessa synnyttivät Venäjän vallankumouksen, jonka myötä tsaarinvalta murtui ja Venäjästä tuli neuvostotasavalta.
Juuri itsenäiseksi julistautuneessa Suomessa vallitsivat epävakaat olot, työttömyys, paheneva elintarvikepula ja voimakas vastakkainasettelu. Poliittisista lähtökohdista alkanut sisällissota käytiin Suomen senaatin eli hallituksen johtamien valkoisten ja senaattia vastustavan Suomen kansanvaltuuskunnan johtamien punaisten välillä. Valkoiset edustivat porvaristoa, maanomistajia ja ruotsinkielistä väestöä, jotka halusivat turvata omistusoikeutensa ja muut etunsa. Punaiset edustivat työläisiä, torppareita ja neuvostomielisiä, jotka tahtoivat parantaa työväen oikeuksia. Sodan tarkoitus oli myös puhdistaa Suomi venäläissotilaista.
Suomen sisällissodan kulku pääpiirteittäin
Punaisten ja valkoisten välinen sota käytiin 27.1.-16.5.1918. Vahvasti alueellinen sota alkoi Viipurista. Myös Helsinki oli punaisten käsissä heti sodan alkaessa. Punaisten hallitsemalla Tampereella taisteluihin osallistui 30 000 sotilasta, kunnes 6.huhtikuuta Pyynikin näkötorniin nousi valkoinen lippu. Kouvolassa punaiset surmasivat sodan aikana enemmän valkoisia kuin muualla, minkä valkoiset voitettuaan kostivat. Sotaan otti osaa venäläisiä sotilaita kommunististen punaisten puolella, valkoisten vahvistuksena ruotsalaiset prikaatit ja saksalaisia sotilaita. Valkoisten kenraali Mannerheimista tuli sodan jälkeen Suomen toinen valtionhoitaja.
Sisällissodan uhrit – noin 37 000 kuoli
Sisällissota toi ihmisissä esiin julmuuden ja kostonhimon. Sodan aikana molemmat osapuolet, niin punaiset kuin valkoisetkin, syyllistyivät raakoihin tappoihin ja teloituksiin. Kaduilla virui ruumiita, joita kukaan ei kiiruhtanut korjaamaan pois. Sodalle yleinen piirre oli, ettei teloitettuja useinkaan haudattu asiallisesti. Se olisi kaikessa kaaoksessa ollut usein hankalaakin, mutta suurempi syy oli, että teloituksia peiteltiin niin sodan aikana kuin sen päätyttyäkin.
Voitettuaan sodan valkoiset teloittivat punaisia runsain määrin myös ilman asianmukaisia oikeudenkäyntejä, eivätkä kaikki oikeudenkäynnit toteutuneet oikeudenmukaisesti. Sotavankien saamista epävirallisista kuolemantuomioista käytettiin kiertoilmauksia. Jos joku sai leipäkortin, se ei suinkaan tarkoittanut muonaa, vaan kuolemaa. Teloitettujen joukossa oli sadoittain naisia. Vankileireillä punaisia kuoli nälkään ja tauteihin. Sodat vaativat tyypillisesti myös puolueettomia, viattomia siviiliuhreja, joihin lukeutuu lapsiakin. Näin tapahtui myös Suomen sisällissodan aikana ja jälkeen. Osa lapsista syntyi ja kuoli vankileireillä, osa eli vankileireillä punaisten äitiensä kanssa. Sodan päätyttyä punaleskiä ja vankileireiltä vapautuneita äitejä taivuteltiin antamaan lapsiaan sijaiskoteihin pappiloihin ja kansakoulunopettajien kasvatettaviksi, lopulta 603 täysorpoa sijoitettiin sijaiskoteihin. Lapsia myös myytiin ihmiskaupan kieltävän lain käsittelyn viivästyttyä sisällissodan syttyessä.
Sisällissodan vaikutukset nykyaikana
Sisällissota jätti Suomineitoon pitkäkestoiset arvet. Vaikka sisällissota oli kenties ymmärrettävä murrosvaihe vasta itsenäistyneen valtion hakiessa suuntaansa, sen raakuus kosketti suurta osaa suomalaisista, sillä henkilömenetykset ja veriteot tulivat osaksi sukujen historiaa. Monet sodasta selvinneet kantoivat lopun ikäänsä syyllisyyttä, häpeää, surua ja sekä henkisiä että fyysisiä traumoja, joista usein vaiettiin. Vielä tänäkin päivänä suvun poliittinen perimä saattaa vaikuttaa periaatteellisesti siihen, kuinka nuoremmat sukupolvet äänestävät.